Kari Enqvist kirjoitti pari vuotta sitten persvakoäijistä, jotka tulevat paikalle silloin, kun kaikki näyttää menevän pieleen. Kun ovenkahvat jäävät käteen ja vesihanat suihkuavat eteisiin. On myös ihmisjoukko, joiden ansiosta mikään ei edes näytä menevän pieleen. He osaavat ennakoida ongelmat niin, ettei niitä edes tule. Kutsun tätä ihmisjoukkoa perstaskunaisiksi. Perstaskunaisen pääomaa ovat oma pää ja se tasku, sillä usein he ovat monenlaisten projektien loppumaksajia jos kukaan muu ei ilmoittaudu.
Perstaskunaisiin törmää usein kulttuurialalla. Kulttuurituottaja on tyypillinen perstaskunainen, vaikka muissakin piireissä tunnistetaan työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihmistyyppi sukupuolesta riippumatta. Perstaskunainen ei välttämättä ole tilanteiden näkyvin hahmo, mutta hänen poissaolonsa huomataan. Asiat lakkaavat tapahtumasta.
Täysin katteeton optimismi yhdistettynä olemattomiin resursseihin ja erittäin tarkkaan taloudenhallintaan on taiteen ja kulttuurin kivijalkaosaamista. Tästä eetoksesta ammentaa myös perstaskunainen. Kaikkien mielestä perstaskunainen ansaitsisi enemmän, mutta koska hän tyytyy vähään, hänen vaatimattomuutensa on hyve. Tämä nostaa hänen arvostustaan ja hankaloittaa toimeentuloa.
Perstaskunainen on taikuri ja Jeesus. Viidestä leivästä ja kahdesta kalasta hän pyöräyttää koko festivaaliorganisaation ruokkivan kalakukon. Hän saa viiniluvat järjestettyä vastahankaiselta Avilta ja osaa ajoittaa kesätapahtuman sille viikolle, jolloin ei sada. Perstaskunaiseen luotetaan kuin Jumalaan.
Perstaskunainen tietää myös, että se joka pelaa ei pelkää, vaikka miten takaraivossa hirvittäisi. Perstaskunainen ottaa henkilökohtaisen lainan saadakseen EU-hankkeen rahoituksen rullaamaan. Hän matkustaa kulttuurihankkeen vuoksi Malmöhön halvimmalla mahdollisella kulkuneuvolla, osallistuu neuvotteluihin ja palaa kansainvälisen projektin vetovastuu kilometrin syvässä taskussaan.
Perstaskunaisen rohkeus ei ole barrikadeilla tanssimista identiteetti jänisräikkänä. Hänen rohkeutensa on maastosta erottuva korkea poikkeama, jonka juurelle muut etsiytyvät. Häneltä kysytään koska hän uskaltaa vastata, vaikka ei tietäisi, koska tietää, että hänen täytyy tietää.
Perstaskunainen ei ole kiitoksenkipeä. Hänen varmojen suoritustensa vaikeusaste peittyy hänen osaamisensa tasaisen korkeaan profiiliin. Hänen normaalinsa on sarja Kilimanjaron valkoisia huippuja. Saadessaan tunnustusta hän vilpittömästi yllättyy, sillä hän on jo täyttynyt yhteisen työn ja saavutusten tuomasta hyvänolontunteesta.
Perstaskunainen ei ole kuitenkaan jumalolento yliluonnollisista kyvyistään huolimatta. Hän myös syö ja maksaa lastensa päivähoitomaksut. Kun perstaskunainen laskuttaa työstään rahat eivät karkaa Cayman-saarille, vaan pitävät lähikauppaa pystyssä.