Kahdenkymmenen minuutin jälkeen olin vähällä luovuttaa. Oulun Sinfoniaorkesteri soitti etukäteistiedoissa ilmoitettua noin 40 minuuttia kestävää Gavin Bryarsin sävellystä Jesus´ Blood Never Failed Me Yet. Oulun Hupisaarten sinällään mukavat ulkoilmakatsomon istuimet alkoivat tuntua kovilta ja hain asentoa useamman kerran. Sisäisen liikekieleni groove kiemurteli matona koukussa.
Kun biisi loppui olin helpottunut. Mietin sanamuotoja, miten sanoisin isännälle ja muille seurueen jäsenille kohteliaasti, että ei ollut ihan ominta genreäni mutta taidokas esitys etc. Tietäjät tietää. Esityksen mantramainen toisteisuus vaikutti kuitenkin siten että pää lähti liikenteeseen ja ajattelin lopun esityksen ajan sujuvasti jotakin ihan muuta. Kuulin mutta en kuunnellut, eikä tuntunut pahalta.
Laitakaupungin laulu
Kuulemamme sävellyksen ydin on julkisuudessa nimettömäksi jääneen kodittoman miehen laulua 1970-luvun alusta Lontoon vähän huonommilta huudeilta. Nauhoitus jäi ylijäämätavaraksi elokuvaproduktion yhteydessä ja Gavin Bryars otti nauhan käyttöönsä havaitessaan miehen laulun ja oman pianonsa vireen olevan synkroniassa. Bryars laittoi nauhan luuppaamaan studiossaan ja poistui hetkeksi. Palatessaan takaisin hän huomasi, että avoinna olevan oven kautta studion ääni kantautui toiseen huoneeseen, jossa työskentelevillä taiteilijoilla oli yleensä varsin eläväinen meininki. Nyt ei ollut. Tunnelma oli hillitympi ja ihmisten liikkeet hitaampia.
Jotain samaa tapahtui musiikille altistuneille taiteilijoille 1970-luvulla ja meille Hupisaaressa 2023 altistuneille musiikin kuulijoille. Minulle tuli pakottava tarve hakea biisi uudestaan ja kuunnella sitä ajatuksen kanssa. Se, mikä laittoi pari päivää aiemmin kiemurtelemaan, veti nyt puoleensa kuin magneetti. Vaikutus ei tullut hyökäten vaan hiipimällä. Melodia ja laulu laskeutuivat mieleen hitaasti kuin harso.
Tunne välittää tietoa
Teos kasvoi pään sisällä hiljaisena räjähdyksenä ja laajensi itsensä ulos musiikillisesta muodostaan. Jokin musiikissa halusi tulla sanallistetuksi ja sitä yritän nyt kirjoittamalla ymmärtää. Kodittoman miehen laulu on toistuva ääni syrjästä, mutta ei syrjäytettynä. Laulu on kuin tämän päivän ihmisille lähetetty tietokortti vuosikymmenten takaa. Musiikin tunneyhteyden kautta mahdollista kokea tietoa, mitä on olla vähemmän mutta ei kokonaan hylättynä vaan myös turvassa ja jonkin rakastamana.
Jesus’ blood never failed me yet
Never failed me yet
Jesus’ blood never failed me yet
That’s one thing I know
For he loves me so
Nämä ovat biisin ainoat rivit ja ne riittävät ylittämään vuosikymmenet. Esityksessä oli miniatyyrimaisuudestaan ja yksinkertaisuudestaan huolimatta paljon ristiriitoja. Ehkä juuri eri suuntiin vetävät voimat saivatkin ihmismielen miettimään ja rauhoittumaan.
Kiitos Oulun kulttuurijohtaja Sami Ylisaarelle, joka järjesti kollegajoukolle tämän kokemuksen. Sinfoniaorkesterit ovat kuin maailmanlaajuinen kirjastolaitos, joka välittää tunnetietoa ajasta toiseen.